Vuoden Toimisto 2025 voittajat ovat julkistettu tapahtumassa Tukholman Södra Teatern-tilassa 30.1.2025. Kilpailussa noudatettiin viime vuonna tehtyjä merkittäviä muutoksia, jotka laajensivat arviointikriteereitä.

Tutkimuksessa n. 500 markkinointiviestintäpalvelujen ostajaa Suomessa ja n. 2000 Ruotsissa arvioivat toimistojensa suoritusta.

Jokainen tutkimukseen osallistunut markkinointiviestintätoimisto on sen lisäksi saanut erillisen kilpailuarvon, jolla kilpaillaan.

Mitalistit valikoituivat kilpailuarvon perusteella, joka koostuu Asiakastyytyväisyystekijöistä (15 kriteeriä) ja toimiston toiminnan ja talouden arvioimiseen käytettävistä kriteereistä (10 kriteeriä, 4 uutta 2025). Näin ollen Vuoden Toimisto -kilpailuarvo koostuu yhteensä 25 kriteeristä. Asiakastyytyväisyyden painoarvo oli tänä vuonna 90%, kun taas muiden kriteerien painoarvo oli yhteensä 10%. Tämän uudistuksen myötä Vuoden Toimisto 2025 arvioi laajemmin toimistojen liiketoimintaa ja menestystä, huomioiden sekä toimistojen asiakastyytyväisyyden, koon, talouden että kategorian.

Vuoden Toimisto 2025 kilpailuarvo rajat

Kilpailuarvo on skaalalla 0–100. Toimiston kilpailuarvon oli tänä vuonna oltava vähintään 79,7 toimiston päästäkseen finalistilistalle.

Kultamitalistien (3 kpl) kilpailuarvot ovat välillä 88,5–91,2
Hopeamitalistien (3 kpl) kilpailuarvot ovat välillä 85,2–86,3 ja
Pronssimitalistien (3kpl) kilpailuarvot ovat välillä 81,8–83,4.

Regi ei julkista yksittäisten toimistojen kilpailuarvoa, koska emme halua luoda kultaa, hopeaa, pronssia voittaneiden keskuudessa sisäistä rankingiä, joka ei myöskään huomioi toimistojen toiminnan erilaisuuden (kategoriat).

Vuoden Toimisto 2025 mitalistit ovat (aakkosjärjestyksessä):

Vuoden Toimisto 2025 KULTA:

IPG Mediabrands (Mediatoimisto)

Karpalo Group (Mainostoimisto)

OSG Viestintä (Viestintätoimisto)

Vuoden Toimisto 2025 Hopea:

Drama Queen Communications (Mainostoimisto)

Intentio Agency (Markkinointiteknologia)

Lataamo Group (Tapahtumatoimisto)

Vuoden Toimisto 2025 Pronssi:

GroupM Finland (Mediatoimisto)

Idea Group (Tapahtumatoimisto)

Superson (Mainostoimisto)

Onnittelut kaikille Vuoden Toimisto 2025 mitalisteille!